Palkkapalvelun Buustaus

Kaipaako teidänkin palkkapalvelunne buustausta?

Tiukkaa asiakasanalyysia Jyväs-Caravanille

jc-logo_nelio

Jyväs-Caravan järjesti ensimmäiset Caravanmessut toimitiloissaan toukokuussa 2019. Tuotteistustapaaminen Leos2gon kanssa oli sovittu messuja edeltävälle viikolle. Tapaamisen lomassa nousi esiin, että asiakkaiden matkailutottumuksista ja ostopäätökseen vaikuttavista tekijöistä ei kerätty tietoa systemaattisesti. Laajaa tarjontaa oli hankalaa kohdentaa oikeille asiakasryhmille. Ostajista tarvittiin lisätietoja. Palveluiden paketointi siirrettiin yksissä tuumin sivuun ja keskityttiin asiakaskartoituksen tekemiseen. Messuille oli odotettavissa tuhat päin karavaanareita ja olikin aika ottaa selvää, keitä karavaanarit olivat miehiään ja naisiaan, mikä heitä liikuttaa paikkakunnalta toiselle ja miksi messut houkuttelivat paikalle. Koska Jyväs-Caravanilla oli kädet täynnä töitä jo muiden messuvalmisteluiden kanssa, asiakaskartoitus oli helppo ulkoistaa Leos2go:lle.

 

Leos2go suunnitteli ja toteutti Jyväs-Caravanille asiakaskyselyn Caravanmessujen yhteydessä sekä palautekyselyn matkaparkkilaisille messujen jälkeen. Ensimmäinen asiakaskysely toteutettiin messuilla asiakkaita haastattelemalla kyselyrungon pohjalta. Asiakkaat kertoivat mielellään karavaaniharrastuksestaan sekä ostopäätökseen vaikuttavista tekijöistä. Monella oli tarina kerrottavana Jyväs-Caravanista ja nousipa esiin muutamia useamman sukupolven asiakkuuksiakin. Haastattelujen pohjalta tuotettiin asiakasprofiilit Jyväs-Caravanille sekä kattava raportti kyselyn tuloksista. Leos2go haastatteli lähes 180 kävijää viikonlopun aikana. Matkaparkkilaisten palautekysely toteutettiin sähköpostilla jaeltavana web-kyselynä. Jyväs-Caravanin monitoimimies ja hallituksen puheenjohtaja Mikko Käyhkö oli tyytyväinen toteutukseen ja yhteistyöhön:

Leos2Go toteutti kyselyn laadukkaasti lyhyellä ohjeistuksella. Selkeät raportit tulivat nopeasti ja tulokset olivat hyvin analysoitu. Voin suositella Leos2Go:ta yhteistyökumppaniksi vastaaviin hankkeisiin.

Jyväs-Caravan Oy on yksi Suomen vanhimpia ja suurimpia Caravan-liikkeitä. Tarjontaan kuuluu yli 150 erilaista matkailuajoneuvoa, suuri tarvikemyymälä sekä huoltopalvelu. Jyväskylässä palvelevassa liikkeessä osaava henkilökunta auttaa ja opastaa karavaanareita suurella sydämellä vuoden ympäri. Lue lisää: www.jyvascaravan.fi

 

Mikko Käyhkö, hallituksen puheenjohtaja